Daami
CLEVER SET LOU LOU "Daami"

Daami tietokannassa

s. 8.11.04
i. Kanelin Key To Unique
e. Ariellan Jazzgirl
Kasv. Sari Lahtinen, kennel Clever Sett

Lonkat A/B

19 x ERI, 8 x SERT, 2 x VSP, 4 x vara-SERT

Daami on koira, jonka on nähtävä ja kuultava kaikki. Se haluaa olla kaikessa mukana ja mielummin aina ensimmäisenä. Se touhuaa ja tohottaa kaikenlaista. Sillä tuntuu olevan virtaa loputtomiin, eikä se aina jaksa keskittyä kunnolla tekemisiinsä.

Ei Daami tottelematon taikka tuhma kuitenkaan ole. Se on loppujen lopuksi aika herkkäkin koira. Heti "pyytelee anteeksi", jos on tehnyt jotain sellaista, että sille on joutunut korottamaan ääntä, tai joutunut kieltämään sitä tekemästä jotain.

Daami otettiin meille näyttelykoiraksi. Mukavasti se on pärjännytkin. Pentuna se oli viisi kertaa ROP-pentu. Se nauttii esiintymisestä. Aina silloin tällöin sen liikkuminen kehässä menee aivan mahdottomaksi. Se innostuu hyppimään ja pomppimaan "hullun lailla". Mielestäni se on todella kaunis koira. Siitä tulikin vuoden 2005 Paras Pentu, jaetulla ykkössijalla.

Daami on käynyt lintumetsälläkin. Se seisoo linnut komeasti. Kiitettävästi se on lintuja löytänytkin. Sillä saralla on kuitenkin vielä paljon opeteltavaa.

Daami otettiin toisen setterimme kaveriksi. Yhdessä ne ovatkin erottamaton parivaljakko. Ulkona juostaan ja riehutaan ihan täysillä. Kilpailu on kovaa myös huomiosta. Daami haluaa aina olla se, joka huomataan ensimmäisenä. Se hyppää vaikka syliin, jos ei mielestään muuten saa osakseen huomiota.

Daami on ollut koirakoulussa opettelemassa tottelevaisuus-alkeita. Se sai siellä (liian) monta uutta kaveria, eikä oikein muistanut, että jotain olisi pitänyt opetellakin. Sen kanssa aiotaan kuitenkin jatkaa koulussa käyntiä, heti kun se vähän rauhottuu. Siihen asti opiskellaan kotona. Mielenkiinnolla odotan mitä Daamista vielä tuleekaan. Miten se tulee pärjäämään näyttelyissä ja miten sen "metsästysura" tulee jatkumaan.

Kuva isompana






Daamin isä "Hemmo"


Daamin emä "Siiri"